Metsäpeura muuttaa ulkomaille – Laku-peuran 7 kohdan muistilista matkalle
Ähtärin eläinpuistossa syntynyt 2-vuotias metsäpeura Laku muutti viime viikolla Riikan eläintarhaan. Laku on hirvas, ja Riikassa se saa oman laumansa vaatimia. Latviassa toiveissa onkin metsäpeuran vasoja tulevina vuosina. Lakun muutto on osa EAZA:n uhanalaisten lajien EEP-suojeluohjelmaa.
EEP-ohjelmaan kuuluvalla metsäpeuralla on koordinaattori, joka suosittelee yksilöiden siirtymistä tarhojen välillä ja lisääntymistä keskenään. EEP-ohjelmaan kuuluu myös tiedon jakaminen, tutkimus ja suojeluyhteistyö muiden verkostoon kuuluvien tarhojen kesken. Metsäpeuran lisäksi Ähtärin eläinpuiston lajeista EEP-ohjelmaan kuuluvat saukko, ahma, pikkupanda, lumileopardi, takini, tunturipöllö, kiljuhanhi ja visentti.
Matka uuteen kotiin ulkomaille on metsäpeuralle iso juttu siinä missä kenelle meistä tahansa. Kun EEP-ohjelman suositukset on saatu, paperityöt ja matkavalmistelut tehty, koittaa muuttopäivän aamu. Vaatteita ei ole matkalaukun täytteeksi, joten pakkauslistaa ei välttämättä tarvita. Monta muuta asiaa on kuitenkin hyvä muistaa.
Lue alta muistilista Laku-peuran muuttomatkalle:
1. Passi mukana?
Matkailijan paperit oli tarkistettu moneen kertaan jo ennen Lakun lähtöä. Metsäpeuran ei ole aivan yksinkertaista kääntyä rajalla takaisin, joten on hyvä varmistua siitä, että kaikki luvat ja tiedot ovat järjestyksessä. Tarvittavat terveystutkimukset ja tiedot vaihtelevat sekä lajin että matkustuskohteen mukaan.
Kun eläimiä siirretään EAZA:n eläinpuistojen ja -tarhojen välillä, rahaa ei siirry. Eläimiä ei osteta tai myydä, vaan niitä siirretään eläinlajin suojeluohjelmaa valvovan koordinaattorin suositusten mukaan. Tällä ehkäistään laitonta villieläinkauppaa, sillä eläinten myymisestä ja ostamisesta ei voi hyötyä taloudellisesti.
Muut metsäpeurat tarkkailivat Lakun lähtöä kiinnostuneina hyvän matkan päästä.
2. Ei lähtöstressiä!
Villieläimet eivät ole tottuneet ihmisen käsittelyyn samalla tavoin kuin kotieläimet, vaikka elävätkin tarhaoloissa. Eläimiä voidaan kuitenkin kouluttaa esimerkiksi menemään kuljetuslaatikkoon, jolloin nukuttamista eläimen siirtoa varten ei tarvita. Kouluttaminen vie paljon aikaa, vaatii suunnitelmallisuutta ja sen mahdollisuudet riippuvat lajista ja resursseista. Joskus eläimen siirto tulee eteen lyhyellä varoitusajalla, tai kouluttaminen ei jonkin muun syyn takia ole ollut mahdollista. Tällöin eläin nukutetaan ennen kuin se siirretään kuljetusautoon, jotta eläin ei koe tarpeetonta stressiä.
Laku-peura nukutettiin ennen lastaamista. Nukutuksessa käytettiin niin kutsuttua jab stick -sauvaa, jonka toisessa päässä on nukutusainetta sisältävä ruisku ja toisessa päässä kahva. Tällaista sauvaa käyttämällä vältetään nukutusnuolien ampuminen, joka on usein säikäyttää eläimen. Sauvaa käyttämällä nukutusaine menee myös varmemmin perille ja se on vähemmän kivuliasta. Sauvaa ei kuitenkaan voi käyttää silloin, mikäli eläinten lähelle ei pääse.
3. Tuttu apuna
Jotta nukutustilanne olisi mahdollisimman rauhallinen, nukutuksen tekee mieluiten eläimelle ennestään tuttu henkilö. Lakulla se oli metsäpeuroja hoitava eläintenhoitaja. Eläinlääkäri valmisteli nukutusaineet yhdessä eläintenhoitajan kanssa, mutta Lakun hoitaja meni peura-aitaukselle yksin. Kaikkea ylimääräistä hälinää on hyvä välttää, joten nukutustilanteessa on läsnä mahdollisimman vähän ihmisiä.
Lakun hoitaja houkutteli metsäpeurat ruokailemaan jäkälällä, jolla ne saavat muutenkin herkutella. Hoitaja seisoi ruokailevien peurojen vieressä ja sai pistettyä nukutusaineen Lakun kylkeen. Laku hätkähti, mutta ei säikähtänyt sen enempää, vaan nukahti kätevästi lähelle porttia. Meitä muita siirrossa auttavia oli yhteensä neljä ja saavuimme paikalle, kun hoitaja soitti eläimen nukahtaneen.
4. Matkailijan tarkastus
Nukutuksen tarkka ajankohta kirjoitettiin muistiin, jotta nukutuksen kestoa voitiin seurata. Tarkistimme Lakun tunnistustiedot ja mikrosirun. Eläinlääkäri annosteli rauhoittavaa ainetta, jonka vaikutus jatkuisi koko ajomatkan ajan. Muut metsäpeurat olivat siirtyneet kauemmaksi, ja tarkkailivat meitä kuusikon takaa.
Villieläinten nukuttaminen ei ole koskaan yksinkertainen asia, vaan siihen liittyy aina riskejä. Siksi kaikki tilanteet, joissa nukutusta tarvitaan, on hyvä käyttää kaikin tavoin hyödyksi. Lakulta otettiin verinäytteet ja laitetiin tuberkuloosin merkkiainetta silmän yläpuolelle. Tällä tavoin seurataan säännöllisesti tuberkuloosin esiintymistä, vaikka oireita ei olisi, ja voidaan huolehtia siitä, ettei vakava tauti pääse leviämään.
Eläinlääkäri tarkastaa Lakun ennen matkalle lähtöä ja ottaa esimerkiksi verinäytteen.
5. Sarvet pois
Metsäpeuroilla on kookkaat sarvet. Kuljetusautossa peura saattaisi vahingoittaa itseään sarvillaan tai jäädä niistä jumiin kääntyillessään. Siksi sarvet sahataan pois ennen kuljetusta. Sarvet voidaan sahata pois silloin, kun ne eivät ole kasvuvaiheessa. Kasvuvaiheessa sarvia peittää samettinen nahka, jossa on runsaasti verisuonia. Tällöin sarvien poistamista ei voi tehdä, eikä metsäpeuroja voi siten kuljettaakaan.
Kun peura siirretään sarvien ollessa täysikokoiset ja paljaat, ne sahataan pois luusahalla. Apuna voidaan käyttää myös esimerkiksi käsihiomakonetta, jotta terävät sarventyngät saadaan pyöristettyä. Nukutettuna eläin ei stressaannu toimenpiteistä, mutta on silti parasta pyrkiä ripeään mutta rauhalliseen työskentelyyn.
6. Oma hytti
Kun kaikki oli valmista, Laku siirrettiin paksusta muovikankaasta tehdylle alustalle. Alustan avulla metsäpeuran pystyy tasaisella alustalla siirtämään kaksi henkilöä. Laku vedettiin alustalla kuljetusvaunun perälle, jonne sille oli varattu olkea pehmusteeksi ja ämpärillinen jäkälää. Kun Laku oli aseteltu oljille lepäämään mukavasti, kuljetusvaunun väliseinät suljettiin.
Villieläinten kuljetukseen käytettävä kuljetusvaunu ei eroa juurikaan hevosenkuljetusvaunusta. Väliseinillä suuri tila voidaan jakaa pienemmiksi looseiksi, joissa eläinten on turvallisempi matkustaa. Osa eläimistä matkustaa omassa kuljetuslaatikossaan, joka siirretään vaunuun. Oma rauha on eläimille tärkeää, eikä Lakuakaan enää käyty sisällä vaunussa katsomassa lastauksen jälkeen. Eläinlääkäri antoi Lakulle nukutuksen vastalääkkeen kuljetusvaunun kyljessä olevasta luukusta.
Laku kuljetusautossa, eväänä jäkälää ja patjana olkia.
7. Aina hereillä matkalla
Vastoin yleistä uskomusta, melkein kaikki eläinpuistojen ja -tarhojen eläimet matkustavat hereillä. Nukutettuina siirretään lähinnä joitakin merinisäkkäitä. Nukuttaminen on aina riski, ja pidemmällä nukutusajalla riskit kasvavat. Siksi nukutus pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä – mutta ei liian lyhyenä: Metsäpeurojen nukutuksessa käytetään ketamiinia, jonka määrä elimistössä laskee sitä alemmas mitä kauemmin nukutushetkestä on kulunut. Aikaa olisi hyvä olla kulunut 45 minuuttia, sillä muuten heräävä eläin voi saada ketamiinin vaikutuksesta aistiharhoja. Laku heräteltiin hieman vaajaan tunnin kuluttua nukutuksesta.
Laku-peura heräili rauhallisesti ja nousi pian ylös seisomaan. Kuljetusauton luukut oli jo laitettu kiinni, mutta eläintä pystyi tarkkailemaan auton kojelautaan kiinnitetystä näytöstä. Siihen välittyi kamerasta, joka oli asennettu Lakun kuljetusloosiin. Laku seisoskeli paikoillaan ja katseli ympärilleen silmin nähden hämmentyneenä. Pää tuntui varmasti kevyeltä – ehkä enemmän menetettyjen sarvien kuin nukutuslääkkeen vuoksi. Lakulla ei kuitenkaan ollut syytä huoleen, sillä sarvet kasvaisivat takaisin ensi vuonna ja Riikassa Lakua odottaisi oma lauma, jollaisesta moni metsäpeurahirvas saa vain haaveilla.
Eläinpuistoretki marraskuussa
Saavuimme Ähtäriin marraskuun puolivälissä. Ensilumi ei ollut vielä satanut, maisema oli harmaa ja sää kolea. Eläinpuisto oli ehkä odottamaton perhelomakohde syksyn pimeässä ja kylmässä säässä, mutta tiedossa oli sitäkin antoisampi retki. Useissa lomakohteissa on runsaasti väkeä lomakuukausina, ja sesongin ulkopuolella kohteet rauhoittuvat hiljaisempaan eloon aivan kuten pohjoinen luontokin. Myös Ähtärissä pääsee lomakauden ulkopuolella nauttimaan rauhallisesta ilmapiiristä. Eläimet puolestaan vaikuttavat talven kynnyksellä sitäkin virkeämmiltä.
Lomailu ruuhkien ulkopuolella tuntuu todelliselta pohjoismaiselta luksukselta. Samalla tulee sellainen olo, että pääsee näkemään jotakin, jota ihan jokainen ei ole nähnyt. Pandat puuhailevat usein aamupäivästä ja ottavat iltapäivän rennosti lepäillen. Onkin kätevää, että eläinpuistokierros alkaa suoraan pandatalosta. Näemme Pyryn ruokailemassa. Pandan bambunmutustelu on lähes hypnoottista seurattavaa, ja sitä voisi jäädä katselemaan hiljaisen rouskutuksen täyttämään pandataloon vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Mielen valtaa kiireettömyys, jollaista saattaa olla vaikea tavoittaa muualla, kuin rauhallisten eläinten läsnä ollessa.
Pandatalossa tarkistamme vaatetuksen, sillä edessä on useamman kilometrin metsäretki. Eläinpuiston pääreitin varrella pääsee välissä lämmittelemään sympaattiseen Rantaelämää-taloon, mutta muuten taukopaikat ovat ulkona. Metsän läpi kohti seuraavaa eläintä suunnistaessa tuntuu tosiaan siltä, että olisi retkellä lähiluonnossa, mutta niin aikuisten kuin lastenkin innostus pysyy korkealla eläimiä bongaillessa. Toisin kuin marraskuisessa lähimetsässä, täällä niitä takuulla näkyy. Pikkupandalla on ruokailu kesken ja kauriit käyskentelevät virkeinä aitauksessaan. Näemme uteliaan ketun, joka tulee nuuskimaan meitä aidan läpi.
Myös visentit ja villisiat tulevat tarkastelemaan meitä aivan aidan tuntumaan, ja tekevät vaikutuksen junioriimme. Rantaelämää-talossa pidämme pienen evästauon, ja katselemme metsämyyrän ja vaivaishiirien touhuja. Vaikka moni asukki on talviunilla, nähtävää riittää niin pienissä kuin suurissa eläimissä. Retken huippuhetkeksi nousevat leikkivät ahmat, joilla näyttää olevan hauskaa syyssäässä. Toisaalta kauas siitä ei jää lumileopardin näkeminen tai suloinen takinin kilikään.
Emme tällä kertaa pysähtyneet syömään eväitä, mutta talvellakin eläinpuistolla on monta viihtyisää ja hyvin ylläpidettyä grilli- ja laavupaikkaa, joissa voi paistaa retkievästä. Kierroksen lopuksi suuntaamme farmille, jossa pääsemme tervehtimään kotieläimiä lähietäisyydeltä. Perheen nuorimmaiselta lapinlehmä taitaa saada kierroksen vaikuttavimman eläimen tittelin. Sen viereen pääsee seisomaan ihan lähelle, ja kovaääninen MUU kuulostaa vähintään yhtä jännittävältä kuin villieläimen karjahdus. Ähtärin eläinpuisto tarjoaa sesongin ulkopuolellakin ihanat puitteet ulkoilulle ja perheen yhdessäololle. Eläinkohtaamisista saavat elämyksiä niin vanhemmat kuin lapsetkin.
Miksi geneettinen monimuotoisuus on tärkeää?
Luonnonvarakeskus (LUKE) julkaisi syyskuussa 2022 Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvojen määrittelyä käsittelevän loppuraportin. Raportti sisältää uutta tietoa susikannasta ja työkaluja viitearvon määrittelyyn.
Raportista ilmenee, että Suomen susikannan geneettinen eli perinnöllinen monimuotoisuus on heikentynyt, sillä kanta on jakautunut kahteen osapopulaatioon, itäiseen ja läntiseen. Osapopulaatioiden välillä vaihtuu vain vähän geenejä. Susikanta on kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana keskimäärin noin 10 % vuodessa ja kasvun arvellaan jatkuvan, mikäli vuosittainen kuolleisuus pysyy keskimäärin samalla tasolla kuin viimeiset 30 vuotta. Kanta kasvaa, mutta geneettinen monimuotoisuus ei. Miksi geneettinen monimuotoisuus sitten on tärkeää?
Monimuotoisuuden merkitys
Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus käsittää elollisen luonnon erilaisuuden ja monipuolisuuden. Monimuotoisuutta tarkastellaan kolmella eri tasolla: ekosysteemien biodiversiteetti, lajien biodiversiteetti ja geneettinen diversiteetti. Ekosysteemien monimuotoisuudella tarkoitetaan erilaisten elinympäristöjen määrää ja lajien monimuotoisuudella lajien määrää ekosysteemissä tai jollakin tietyllä alueella. Geneettinen monimuotoisuus puolestaan ilmenee jokaisella lajin yksilöllä ainutlaatuisena perimänä eli geeneinä. Samalla alueella elävät saman lajin yksilöt eli saman populaation yksilöt voivat ulkoisesti muistuttaa toisiaan, mutta ovat jokainen omanlaisiaan ulkomuotonsa, käyttäytymisensä ja geeniensä suhteen. Kun lajin sisällä geenien erilaiset muodot eli alleelit vaihtelevat paljon, on populaatio monimuotoinen.
Erilaisilla geenien muodoilla on suuri merkitys lajin sopeutumiselle ja säilymiselle. Suuri ja monimuotoinen populaatio mahdollistaa luonnonvalinnalle pelivaraa, tehostaa hyödyllisten alleelien yleistymistä geenipooliin ja parantaa populaation mahdollisuuksia sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Yksilöiden lukumäärä on suorassa yhteydessä populaation geneettisen monimuotoisuuteen – mitä enemmän yksilöitä, sitä todennäköisemmin populaatio selviytyy. Pienet populaatiot sen sijaan riskialttiimpia ja niiden selviytyminen on heikompaa.
Mitä vähemmän populaatiossa on yksilöitä ja mitä vähemmän geenivirtaa populaatioiden välillä on, sitä todennäköisemmin populaatiossa esiintyy sukusiitosta eli läheiset sukulaiset lisääntyvät keskenään. Sukusiitoksen seurauksena geneettinen monimuotoisuus vähenee, kun alleelien määrä kutistuu. Jälkeläisten lisääntymistehokkuus ja selviytyminen aikuisuuteen asti heikkenevät. Sukusiitos aiheuttaa muun muassa lisääntymisvaikeuksia, jälkeläiskuolleisuutta, epämuodostumia, perinnöllisiä sairauksia ja poikkeavaa käyttäytymistä. Lisäksi mahdollisuudet sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin heikkenevät.
Geneettinen monimuotoisuus uhanalaisilla lajeilla
Tutkimusten mukaan uhanalaisilla lajeilla on vähemmän geneettistä monimuotoisuutta verrattuna elinvoimaisiin lajeihin. Valmiiksi pienissä uhanalaisten lajien populaatioissa elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen ja muuttoliikkeen vähäisyys pienentävät entisestään yksilömäärää, kaventavat geneettistä monimuotoisuutta lisäten samalla sukusiitosta. Samalla populaatioiden sopeutuminen esimerkiksi ilmastonmuutokseen estyy tai heikkenee.
Lajien suojelussa yksi näkökulma onkin geneettinen suojelu. Geneettisessä elvytyksessä populaatioon tuodaan uusia yksilöitä toisista populaatioista. Geneettisessä palauttamisessa puolestaan tavoitteena on ylläpitää populaatiossa neutraalia geneettistä muuntelua ja palauttaa samalla populaatioon sen menettämää geneettistä monimuotoisuutta. Tavoitteena on se, että populaatio pystyy tulevaisuudessa sopeutumaan elinympäristössään tapahtuviin muutoksiin. Lisäksi yksilöitä aktiivisesti siirtämällä voidaan palauttaa edullisen geneettisen muutoksen avulla populaation menettämiä paikallisia sopeutumia ja säilyttää populaation sopeutumispotentiaali.
Uhanalaisten lajien geneettistä suojelua tehdään erityisesti eläintarhoissa, jolloin puhutaan etäsuojelusta eli ex situ-suojelusta. Eurooppalaisen eläintarha ja akvaarioyhdistys EAZA:n suojeluohjelmissa EEP (EAZA Ex Situ Programme) ja ESB (European Studbook) uhanalaisia lajeja lisäännytetään vastuullisesti geneettinen monimuotoisuus edellä tarhaolosuhteissa. Jokaisella suojeluohjelmiin kuuluvalla lajilla on oma koordinaattori, joka pitää lajista ja sen tarhaoloissa elävistä yksilöistä kantakirjaa. Samainen koordinaattori päättää, mitkä yksilöt saavat lisääntyä keskenään, jotta sukusiitosta ei tapahtuisi. Suojeluohjelmien perimmäinen tarkoitus on mahdollistaa tarhattujen yksilöiden palautusistutukset luontoon, jolloin luonnonvaraisiin populaatioihin päätyy tarhoista uusia geenejä ja luonnossa olevien populaatioiden geneettinen monimuotoisuus kasvaa.
Esimerkiksi Suomessa silmälläpidettäväksi luokitellun metsäpeuran kanta on muodostunut kahdesta osapopulaatiota, Suomenselän ja Kainuun. Näiden osapopulaatioiden välillä ei tapahdu kovinkaan paljon muuttoliikettä ja geenivirtaa, joten eläintarhojen avulla lisäännytettyjä metsäpeuroja palautusistutettiin seitsemänvuotisessa MetsäpeuraLIFE-hankkeessa Etelä-Pohjanmaalle Lauhavuoren kansallispuiston ja Pirkanmaalla Seitsemisen kansallispuiston palautusalueille. Toinen hyvä esimerkki on isopandojen suojelu. Isopandoja tarhataan Kiinan ulkopuolella ympäri maailmaa. Tarhoissa syntyneet jälkeläiset kuitenkin palaavat Kiinaan Sichuanin, Shaanxin ja Gansun maakunnissa sijaitseviin pandakeskuksiin, joissa ne pääsevät lisääntymään. Pandakeskuksissa syntyneet, uusia geenejä kantavat isopandat palautusistutetaan niiden luonnollisiin elinympäristöihin, jolloin ne lisäävät luonnossa elävän isopandakannan geneettistä monimuotoisuutta.
Tärkeää olisi myös se, että luonnonvaraisten populaatioiden välinen muuttoliike ja geenivirta saataisiin turvattua.
Lintuharrastus vie luontoon
Lintuharrastus on oiva tapa tarkkailla luontoa ja tutustua samalla erilaisiin elinympäristöihin, villin elämän vuodenaikaisvaihteluihin sekä lintujen käyttäytymiseen. Lintujakin voi harrastaa monella eri tavalla: linturetkillä, erilaisiin laskentoihin osallistumalla, muutto- tai ruokintapaikkoja tarkkailemalla, bongaamalla, valokuvaamalla, piirtämällä ja lintujensuojelulla. Useimmiten lintuharrastajat tekevät näistä useampaa, eikä kahta samanlaista lintuharrastajaa varmasti löydykään. Harrastus ei vaadi suuria investointeja, sillä alkuun pääsee kiikareiden, lintukirjan ja havaintopäiväkirjan hankinnalla. Myös puhelimeen saa erilaisia appejä, joiden avulla äänien opettelu käy helpommin. Lisäksi ympäri maata järjestetään erilaisia lintukursseja ja esimerkiksi BirdLife Suomen jäsenyhdistyksillä on aktiivista toimintaa, jonka avulla harrastukseen on helppo sujahtaa.
Muistettava kunnioittaa harrastuksen kohdetta
Mikäli lintuharrastuksen haluaa aloittaa omatoimisesti, voi sen tehdä helposti esimerkiksi oman pihan ruokintapaikalla tai linturetkillä lähiluontoon. Linnut ovat siitä kiitollinen eläinryhmä, että niitä on lähes kaikkialla. Pääsääntö on se, että ei kiirehdi. Lintujen katseluun ja niiden tuntomerkkien opetteluun kannattaa käyttää aikaa, ja edetä vähitellen, laji kerrallaan. Lintulajin tunnistaminen perustuu yleensä useampaan havaittuun tuntomerkkiin, jotka yhdessä sopivat vain jollekin tietylle lajille. Siksi aivan tavalliset peruslajit on hyvä opetella hyvin, sillä uusien lajien oppiminen perustuu jo opittuihin lajeihin. Lintujen ruumiinosien ja eri höyhenalojen nimet on myös hyödyllistä opetella, niin ymmärtää lintukirjojen käyttämät käsitteet. Havainnoista kannattaa pitää havaintopäiväkirjaa, kuvailemalla tuntomerkkejä ja piirtämällä niitä ylös. Mutta harrastitpa lintuja miten tahansa, on muistettava kunnioittaa harrastuksen kohdetta; liikkua hiljaa ja rauhallisesti, ja antaa tilaa linnun luontaisella käyttäytymiselle.
Lintubongaus
Mitä se lintubongaus sitten on? Bongaamisella tarkoitetaan erilaisten uusien lintulajien laskemista, se on eräänlaista havaintopisteiden keräilyä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mennään katsomaan jotain tiettyä lintuyksilöä, jonka tiedetään olevan jossain tietyssä paikassa. Kaikki lintuharrastajat eivät siis ole bongareita! Kaikille lintuharrastajille on kuitenkin yhteistä lintujen ja niiden elinympäristöjen tilasta kannettu huoli. Ihmisen vaikutuksesta on elinpiirejä kadonnut ja pirstaloitunut, monimuotoisuus on vähentynyt ja lajeja kuollut sukupuuttoon. Jokainen lintuharrastaja voi vaikuttaa asioihin ilmoittamalla havainnoistaan, osallistumalla luonnonsuojeluun ja ihan vain laittamalla pönttöjä ja talviruokintapaikkoja linnuille.
_thumbnail.jpg)
Mitä eroa on peuralla ja kauriilla?
Suomessa elää sekä peuroja että kauriita. On metsäpeuraa ja metsäkaurista. Valkohäntäkaurista kutsutaan myös valkohäntäpeuraksi, täpläkaurista puolestaan kuusipeuraksi. Mutta mitä eroa on peuralla ja kauriilla?
Peurat viihtyvät pohjoisessa
Peura (Rangifer tarandus) on Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ja tundralla useina alalajeina esiintyvä hirvieläin. Peura on kantamuoto Euroopassa eläville metsäpeuralle (Rangifer tarandus fennicus), tunturipeuralle ja siitä kesytetylle porolle (Rangifer tarandus tarandus) sekä huippuvuortenpeuralle (Rangifer tarandus platyrhynchus). Pohjois-Amerikan puolella peuran alalajeja kutsutaan karibuiksi (mm. Rangifer tarandus caribou). Peurat ovat vankkarakenteisia ja pitkäjalkaisia eläimiä.
Peurat ovat monin tavoin sopeutuneet elämään pohjoisessa. Sorkasta eli koparasta levittäytyvät varpaan kynnet ovat pitkät, leveät ja puolikaaren muotoiset. Pehmeässä lumessa peura ottaa tukea koko sorkan pituudelta, ja liikkumista helpottavat koparasta levittäytyvät lisävarpaat. Peuran talvikarva on erittäin tiheä ja ilmalokerot tekevät turkista kevyen, mutta hyvin eristävän. Jalat sen sijaan ovat pakkasessa alttiina kylmälle. Jalkojen verenkiertoa tehostaa erikoistunut laskimo-valtimojärjestelmä, joka ottaa talteen verenkierron jalkoihin kuljettamaa lämpöä. Pakkasella jalkojen lämpötila on vain muutamia asteita plussan puolella. Peuran jalkojen alaosan luuytimessä oleva öljyhappo toimii pakkasnesteen tavoin. Öljyhapon määrä kasvaa siirryttäessä jalan alaosaan, ja jalat välttyvät jäätymästä kovilla pakkasilla.
Kuvassa metsäpeura.
Ähtäri Zoossa koet luonnollisen ja kokonaisvaltaisen virkistyspäivän
Vuodesta 1973 lähtien toiminut Ähtäri Zoo on Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Ensimmäinen eläinpuiston asukki oli Köpi-niminen hirvi, ja nyt Ähtäri Zoossa voi tutustua jo yli 50 eläinlajiin. Vajaan viidenkymmenen vuoden aikana eläinpuiston ympärille on rakentunut palvelukokonaisuus, joka vetää vertoja monelle Suomen elämyskohteelle. Muun muassa aivan Ähtäri Zoon läheisyydessä sijaitseva Hotelli Mesikämmen tarjoaa vierailijoilleen elämyksiä niin kylpylän, keilauksen kuin erilaisten kokoustilojen muodossa - maittavaa ruokaa unohtamatta.
Vierailemalla Ähtäri Zoossa tuet uhanalaisten lajien suojelua
Kansainvälinen eläinlajien suojelutyö on merkittävä osa eläintarhojen toimintaa. Uhanalaisten eläinten ylläpito ja niiden perimän vaaliminen on eläintarhojen toiminnan tavoitteena. Lisäksi yksi eläinpuistojen merkittävimpiä tehtäviä on lisätä eläinlajien ja luonnon tuntemusta sekä jakaa kasvatuksellista tietoa. Opastus- ja opetustyö on myös tärkeä osa lajiensuojelutyötä sekä Ähtäri Zoon toimintaa. Opetuksen tavoitteena on ennen kaikkea saada ihmiset arvostamaan lajeja, joilla on taustalla yli tuhatvuotinen perimä.
Ähtäri Zoon tavoitteena on alusta alkaen ollut rakentaa eläinpuiston eläimille luonnolliset ja tilavat elinolosuhteet. Tästä syystä puistossa on ensisijaisesti vain pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeen lajeja.
Eläintarhojen yhteistyön avulla on pystytty ylläpitämään suuri määrä lajeja, jotka olisivat muuten jo kuolleet sukupuuttoon. Vesikko on hyvä esimerkki Suomen luonnosta jo kadonneesta lajista – lähes sukupuuttoon kuollut vesikko saatiin lisääntymään Ähtäri Zoossa ensimmäisenä.
Ähtäri Zoo tarjoaa ryhmäopastuksia, joissa asiantuntevat oppaat osaavat myös vastata kysymyksiin mm. uhanalaisten eläinten suojelusta. Oppaat tuntevat eläinpuiston asukkaat hyvin ja tietävät niistä mielenkiintoisia tarinoita sekä hauskoja faktoja. Opastus antaa eläinpuistovierailijalle paljon uutta tietoa ja tuo opastuksen kohteena olevan eläimen lähemmäksi.
Luonnon oma hotelli tarjoaa vierailijoilleen palvelut rentouttavista kylpylä- ja hoitokonaisuuksista inspiroiviin kokoustiloihin
Aivan kivenheiton päässä eläinpuiston sisäänkäynnistä sijaitsee Ähtäri Zoon oma hotelli, Hotelli Mesikämmen. 101 huonetta omaava hotelli on tunnettu ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan ja erityisesti näyttävästä kalliokäytävästään. Ulkopuolelta katsottuna hotellin ilmavat puurakenteet asettuvat yhdenmukaisesti ympäröivän luonnon kanssa. Hotelli Mesikämmenessä vierailija astuukin niin sanotusti luonnon sisään.
Hotellista löytyy myös oma kylpylä, jossa voi rentoutua saunan lämmössä sekä nauttia altaiden virvoittavasta vaikutuksesta Muita hotellin hyvinvointia lisääviä palveluja ovat joogaa ja meditointia tarjoava Pandala hoitola ja Mesikämmen kuntoutus, joka karistaa arjen jäykkyyden kehosta lämpöhoidoin ja hieronnalla. Hotellin kuntosalissa on hyvä perusvarustus ja kolme spinning -pyörää.
Mitä olisikaan virkistyspäivät ilman laadukkaita kokoustiloja? Hotelli Mesikämmenessä on monenlaisia kokoussaleja ja -kabinetteja ja Pandatalon yhteydessä sijaitsevasta moneksi muuntuvasta Ähtäri-hallista löytyy auditorio laskevine katsomoineen. Tai jos luonto inspiroi, niin hotellin lähistöllä sijaitsevat viitoitetut ulkoilureitit voivat toimia oivana valintana vaikkapa kävelykokouksille.
Luonnon vaikutusta työhyvinvointiin ei voi vähätellä
Vanha sanonta kuuluu: Luonto tekee hyvää. Meille Ähtärin Eläinpuistossa on vastavuoroisesti myös tärkeää, että ihmisten ja eläinten lisäksi luonto voi hyvin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että osallistumme Kestävän Kehityksen toimintaohjelman Agenda2030 toteuttamiseen sekä Suomen omaan yhteiskuntasitoumukseen ”Suomi, jonka haluamme 2050”.
Luonto on samaan aikaan sekä rauhoittava että virkistävä tekijä, ja luonnossa oleskelu voi muun muassa edistää positiivista motivaatiota omaa työtä kohtaan. Työyhteisöstä huolehtiminen onkin täten entistä tärkeämpää, kun virkeät sekä motivoituneet työntekijät ovat yrityksen paras voimavara. Lisäksi jokainen työporukka kaipaa silloin tällöin ryhmähengen ja työssäjaksamisen tueksi virkistysaktiviteetteja – ja näitähän Ähtäri Zoolla on tarjota.
Kuten todettua, luonto ja luonnollisuus ovat hyvin vahvasti läsnä kaikessa Ähtäri Zoon ja Hotelli Mesikämmenen toiminnassa. Ähtäri Zoo tarjoaa eläimille luonnonmukaiset elinolosuhteet, ja vierailemalla eläinpuistossa vieras suojelee näiden elinolosuhteiden ylläpitämistä. Hotelli Mesikämmen taas tarjoaa majoittujalleen luonnonomaisen ympäristön, joka varmasti inspiroi asukasta monimuotoisuudellaan ja palveluillaan. Tervetuloa siis viettämään elämysrikkaita virkistyspäiviä Ähtäri Zoohon!
